The concrete.concrete Shoe and Accessories Collection SS14 in progress.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Korkoja vaille valmis

Parin pinkomossa vietetyn viikon jälkein sain huono-onniset, pohjanpuristuskoneessa haljenneet nilkkurit korkoja vaille valmiiksi. Kuvittelin tänään kerkeäväni pohjittamaan kaksi paria, mutta onnistuinkin tuhlaamaan koko päivän yhden parin pohjitukseen.

Minusta kengän teossa vaikeinta on juurikin pohjitus, tai lähinnä se, miten se  tehdään siististi. Mallistoon päätin kokeilla minulle uutta ulkopohjamateriaalia, ja pohjan päätin pitää mahdollisimman ohuena jotta se olisi niin huomaamaton kuin mahdollista. Ulkopohjan kenkiin tein kiiltävän mustasta thunit-levystä, josta laasasin (=hion) sopivan kokoiset palat kenkien pohjiin. Vaikka kengistä on tarkoitus tulla vain näytöskengät, laitoin päkiöiden alle lisäksi toisesta, pehmeämmästä kumimateriaalista leikatut "tassut" jotta kengät eivät olisi liukkaat kävellessä.


Ulkopohjan kovertamista tassuja varten.

Kumitassua varten liukkaaseen thunit-pintaan piti tehdä hyvä tartuntapinta liimalle. Olisin voinut päästää itseni helpolla ja yrittää hioa thunit-palan keskustan pinnan pois, mutta luokkakaverini painostuksesta päätin kovertaa pinnan irti suutarinveitsellä. Vaikka kirurginveitsellä työskentely sujuu jo leikiten, on suutarinveitsen käyttö vielä vähän hakusessa. Muutama kirosanaa, jumittunutta olka- ja kyynerpäätä sekä viilletyn sormen jälkeen sain kuin sainkin pohjat koverrettua. Hirveä homma yhtä pohjaa varten!
// Sen verran täytyy lisätä, että tälläinen ryhmänpainostuksesta tapahtuva toiminta on ihan suotavaakin, eihän sitä muuten tulisi mitään opeteltua :)

Tuttuun tapaan ulkopohjat kiinnitettiin muuhun kenkään kontaktiliimalla. Varmaan suurin osa maailmalla myytävistä kengistä on juurikin näin liimattuja, joten mistään erikeeperistä ei tosiaan ole kyse :)


Pohjien liimat kuivumassa ennen kiinnitystä.

Pohjien kiinnityksen jälkeen olivat kengät viimeistelyä vaille valmiit. Itseäni  aina hirvittää kenkien poisto lestiltä. Kun täysimuovinen lesti otetaan pois kengän sisältä tulee siitä todella kevyt ja heppoinen. Kun tottuu kanniskelemaan kengän raakileita pinkomon puolelta toiselle puolen kilon lestit sisällä, ei pelkkä nahkakuori paina enää mitään (onneksi tässä tapauksella koroista tulee niin painavat että ero tasoittuu hetkessä!). Kengän muoto myös muuttuu, kun tukea antanut lesti poistetaan ja kenkä alkaakin näyttää ihan oikealta, ontolta kengältä. Tässä vaiheessa iskee aina masennus, äh, eihän tämä näytä enää miltään... Kuvista eroa on varmaan vaikea huomata, mutta kaikki kengän tekijät tietävät kyllä mistä puhun.

Mutta siinä ne kuitenkin ovat, c.c-malliston ensimmäiset kengät!


Korkoja ja sisäpohjaa vaille valmiit.





P.S Liimojen kuivimisen välillä kokeilin myös ensimmäistä kertaa juuri saapunutta logo stanssia. Vaikeaa oli lämmittää metallilaattaa pihdeillä silitysrautaa vasten ja siitä painaa nahkaan. Kun vaan saan aikaiseksi, pitää liimata laatat käteen sopiviin puupaloihin.


Stanssi kokeilu. Vielä oli leimasin liian viileä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti